Erilaiset elämät

On aiheita joista en puhu lapsettomalle ystävälleni, koska pelkään hänen niistä loukkaantuvan. Toivoisin hänen loukkaantuvan avoimesti, mutta niin hän ei tee ellei loukkaus ole todella räikeä. En halua hänen jälkikäteen marmattavan puolisolleen tai ystävilleen jostain mitä olen sanonut tai miten olen sanonut. Huomaan olevani siis todella diplomaattimen keskustellessaan hänen kanssaa ja harkitsen tarkkaan jokaisen lauseeni. Rasittavaako? No ei oikeastaan. Valitettavasti hänen kohdallaan olen tähän jo tottunut hänen ylipainonsa takia. Se on aihe mistä hän itse jauhaa jatkuvalla syötöllä, mutta muiden on parempi pitää turpansa kiinni.

Tällä hetkellä heillä on eräänlainen suvantovaihe lapsettomuushoidoissa. Hoitoja on kyllä tulossa, mutta ei ihan juuri näillä näppäimillä. Omassa elämässäni on kaikkea muuta kuin suvantoa. Esikoinen on päivä päivältä vaativampi, liikkuvampi, äänekkäämpi oma yksilönsä ja minun oma aikani päivisin on hyvin rajallista. Toisinaan pinna palaa kun edes vessassa ei voi käydä ilman että toinen tulee perässä lahkeeseen roikkumaan. Näistä asioista puhun sitten muiden lapsellisten ystävieni kanssa ja saan heiltä ymmärrystä. Minun sisälläni myös kasvaa uusi ihminen. Raskaus on jo puolessa välissä ja uuden perheenjäsenen syntymä ja siitä seuraava elämänmuutos pelottaa toisinaan aika paljon.

Elämme siis ystäväni kanssa tällä hetkellä hyvin erilaista elämää. Hän on kertonut kadehtivani minua ja meidän elämäämme kun meillä on lapsi ja toinenkin tulossa. Mutta kyllä minäkin huomaan kadehtivani häntä ja heidän elämää. Olisi itsestäkin ihanaa voida välillä vaan olla! Tai lähteä matkalle miehen kanssa kahdestaan, baariin vetämään kunnon känni, shoppailemaan ilman lastenrattaita, nukkua katkotta läpi yön, elää siistissä kodissa, kuunnella hiljaisuutta, kirjoittaa loppuun aloittamansa postaus ilman keskeytyksiä..

Vaikka minun silmissäni heidän elämänsä ja arkensa vaikuttaa ihanan helpolta, ei se niin ole. Rankkaa on elää jatkuvassa epätietoisuudessa siitä, saako koskaan elämäänsä sitä mitä eniten haluaa. Minun ei tuota epätietoisuutta tarvitse sietää ja siksi minun elämäni on loppujen lopuksi hyvin helppoa.

Kolme vuodenaikaa

Avaanpa vähän tuota blogini otsikkoa. Normaalipituinen raskaus kestää yhdeksän kuukautta, minulla ne olivat talvi, kevät ja kesä. Minun kolme vuodenaikaani. Siinäpä se, ei mitään sen syvällisempää, mutta tuntui hyvältä nimeltä blogille. Ehkä joskus saan kokea raskauden myös syksyllä, mitä ensimmäisellä kerralla en kokenut.

Moni kauhisteli useaan kertaan sitä, että miten jaksan olla ison mahan kanssa kun laskettuaika oli kesän lopulla. Tiesin jo aivan alkuraskaudessa, ettei siitä ikinä tulisi minulle ongelmaa ja suorastaan ärsytti kun hyvin moni oli aivan varma, että raskasta tulee olemaan. Vaikka kesä oli hyvin helteinen, ei se ollut minulle ja mahalleni ongelma. Päinvastoin! Nautin auringosta ja paahteesta, otin paljon aurinkoa takapihallamme kirjaa lukien ja söin kilokaupalla mansikoita.