Kaiken se kestää. Jopa lapsettomuuden?

Katsottiin eilen miehen kanssa AVAlta 11 tapaa jättää nainen kun aiheena oli lapsettomuus. Itse ohjelmasta ei sen enempää kuin että Heidi Kyrö oli minusta ehkä huonoin mahdollinen henkilö puhumaan lapsettomuudesta. Jotenkin hän esiintyi todella lapsellisesti. Marian tarina oli koskettava, mutta jotenkin melko yllätyksetön ja ennelta-arvattava. Heidi Kyrön päivittelyt "ei tuollaista voi oikeassa elämässä tapahtua" olivat harvinainen naiiveja. Tärkeintä ohjelmassa minulle olikin sen aiheuttamat ajatukset ja keskustelu mieheni kanssa. Alkuun ajattelin, että onpas sikamaista jättää vaimo lapsettomuuden takia! Mieheni puolusteli asiaa, että voihan se olla, että naisen luonne oli lapsettomuuden myötä muuttunut, eikä suhde enää ollut entisellään. Aivan varmasti asia jollain lailla luonteeseekin saattaa vaikuttaa kun paljon haluamaansa ja eniten toivomaansa ei saa.

Aloinkin miettimään asiaa ja ymmärtämään naisen jättänyttä miestä. Lapset ovat niin perustavanlaatuinen ja iso asia elämää, että jos niitä haluaa, ymmärrän täysin että tekee kaikkensa niitä saadakseen. Vaikka tuntuisihan se aivan mielettömän kauhealta tulla jätetyksi sen vuoksi, ettei voi tulla miehelleen raskaaksi. Mutta jos asiaa ajattelee toisinpäin, niin ovathan monet naiset ja miehet valmiita lopettamaan suhteen kiinnostavaan ihmiseen alkuunsa jos selviää, ettei toinen halua lasta. Alkavalle suhteelle ei anneta edes mahdollisuutta. Siltikin jos yhteistä elämää on elettynä vuosia ja lapsettomuuden taakka yhdessä kannettu, tuntuu järkyttävälle, että toinen jätettäisiinkin yksin ja mies lähtisi etsimään hedelmällisempää naisseuraa.

Juttelimme mieheni kanssa tästä ja molemmat olivat sitä mieltä, ettei eroa olisi hakenut lapsettomuuden takia. Helppohan se on nyt julistaa kun asiaa et tarvitse oikeasti miettiä. Lisäsinkin miehelleni lopuksi, että mistäs minä toisaalta tiedän miten olisin tosipaikan tullen toiminut. 

Tiedän, että lapseton ystäväni on miehensä kanssa vuosien varrella miettinyt myös avioeroa. Lapsettomuuden syy on heillä enemmän naisessa kuin miehessä, vaikkei mieskään täysin puhtaita papereita ole saanut. Ahdistaa ajatus siitä pelosta, että mies jonain päivänä vain ilmottaisi lähtevänsä ja syyksi ilmoittaisi lapsettomuuden. Minun ei sitä enää tarvitse miettiä ja pelätä, mutta ystäväni ehkä toisinaan miettii. Onneksi heidän liitossaan on paljon muita asioita, mitkä ovat hitsanneet heidät yhteen. Toivottavasti he riittävät toisilleen, eikä kumpikaan tunne tekevänsä liian isoa kompromissia jäädessään ehkä lapsettomaksi kumppaninsa kanssa.

Vähän siellä sun täällä

Käytiin viikonloppuna koko perheen voimin erään mieheni sukulaisen luona juhlissa ja siellä oli osa vieraista minulle entuudestaan tuntemattomia. Meidän piti mieheni kanssa tietysti touhuta lapsemme kanssa ja syötimme ja leikimme hänen kanssaan juhlien lomassa. Moni halusi myös sylitellä lastamme ja kaikki suhtautuivat häneen ja meihin aivan normaalisti.

Tuli sitten erään minulle entuudestaan tuntemattoman, ehkä noin +-40 vuotiaan naisen kanssa puhetta töihin paluusta ja töiden tekemisestä. Kerroin, että minun oli alunperin tarkoitus aloittaa työt alkutalvesta, mutta sitten tulinkin yllättäen kesällä raskaaksi ja töihin meno saa nyt jäädä toistaiseksi. Raskaudestani en sen enempää puhunut. Juteltiin jotain töiden tekemisestä vielä ja ilta sujuikin leppoisasti ja puhuttiin paljon ihan muistakin aiheista.

Kun sitten ajeltiin kotiinpäin, kysyin mieheltäni kuka se nainen oli. Mieheni kertoi naisesta ja tämän miehestä, sekä siitä että he ovat yrittäneet lasta. Ovat ns. toisella kierroksella ja tavanneet vasta muutama vuosi sitten. Silloin alkoi harmittamaan aivan kamalasti! Minulle ei tullut mieleenkään, että tämä ihminen saattaa elää keskellä tahatonta lapsettomuutta ja sitten minä möläytän, että tulin yllättäen raskaaksi. Olisimpa edes jatkanut, että raskaus oli yllätys, KOSKA ensimmäinen sai alkunsa lääkkeiden avulla melkein vuoden yrittämisen jälkeen, enkä uskonut tällaiseen ihmeeseen. Mutta en ajatellut sen häntä kiinnostavan kun ei sentään niin henkilökohtaisia asioita puhuttu. Asia painoi mieltäni koko kotimatkan.

Joskus sitä itsekin yllättyy kuinka paljon tahatonta lapsettomuutta ympärilläni on. Muutaman päivää sitten näin sattumalta työkaveriani ja hän sanoi, että eräs toinen työkaverimme on jo hyvän aikaa yrittänyt lasta ja heillä on ongelmia asian kanssa. "Heilläkin!!!???" oli ensimmäinen ajatukseni. Tekisi mieli ottaa yhteyttä ja kysyä kuulumisia, mutta en kehtaa. Mietin vain miltä oma raskausuutiseni hänestä tuntuu, kun tieto ajanmyötä myös laajemmin työyhteisööni paljastuu? Hän elää vielä siinä uskossa, että olen palaamassa lähiaikoina töihin.

Onkohan vaan minun lähipiiriini tahatonta lapsettomuutta "pesiytynyt" tavallista enemmän, vai onko asia ihan todella jo näin yleinen? Siltikin itse kuulen jatkuvasti kun kerron olevani raskaana, että "hyvä se on tehdä lapset pienellä ikäerolla". Tehdä lapset. Joopajoo. Usein tekisi mieli parahtaa että älkää puhuko tekemisestä, se särähtää korvaani todella pahasti vaikken lapseton olekaan! Näistä kommenteista päätelleen siis joidenkin ihmisten kaveri- ja tuttavapiirissä taas lapsettomuutta ei ole ollenkaan, tai ainakaan he eivät siitä tiedä mitään.

Vahva ihminen

Viikon verran kului, kunnes ystäväni otti minuun yhteyttä sen jälkeen kun olin kertonut hänelle raskaudestani. Tuntui hyvältä, että saatiin puhuttua asia halki ja ymmärrän nyt entistäkin paremmin miltä uutinen hänestä tuntui. Romahduttavalta ja epäreilulta. Mutta samalla hän myös ihan pikkuisen jopa sanoi pystyvänsä iloitsemaan meidän puolesta. Sekin tuntui hyvältä ja uskon, ettei hän olisi sitä sanonut jos ei todella tarkoittaisi. Meidän välit ovat aidot, eikä kummankaan osapuolen tarvitse esittää mitään jos ei tunnu hyvältä.

Arvostan ystäväni avoimuutta valtavasti. Hän on myös vahvimpia ihmisiä joita tunnen. Vaikka lapsettomuus on ollut heille pariskuntana todella iso kriisi, jaksaa hän silti yrittää, uskoa, toivoa ja suunnata katseensa eteenpäin vaikka edessä näkyisi vain mustia pilviä ja sankkaa sumua. En tiedä mistä hän voimansa ammentaa, mutta elämänjano ja tahto onnistua on käsinkosketeltavaa vaikka toisinaan hän itkeä tihrustaa pahaa oloaan. Hän ei pado tunteitaan, muttei myöskään jää pahan mielen vangiksi. Sanotaan, että se mikä ei tapa, se vahvistaa. Alan uskoa siihen kun katson tätä ihmistä.

Mutta vaikka hän on vahva, voi vahvakin joskus taipua ja joutua nöyrtymään tosiasioiden edessä. On aivan mahdollista, etteivät he koskaan saa omaa lasta. Se tuntuu vielä toistaiseksi niin pahalta ajatukselta, ettei hän halua siitä edes puhua.

Kaikki ärsyttää

Välillä tuntuu, että lapsetonta jos ketä on maailman helpoin ärsyttää ja loukata. On niin paljon asioita joita ei saa kysyä, sanoa ja kertoa. Lapsihaaveista kysely on moukkamaista, "älä stressaa" -neuvo on ehkä maailman älyttömin neuvo ja ihmetarinat siitä miten joku tutun tuttu tuli raskaaksi yllätten vuosien lapsettomuushoitojen jälkeen se vasta harmittaakin!

Allekirjoitan kyllä itsekkin kaikki nuo yllämainitut lausahdukset erittäin huonoiksi vitseiksi. Kovin paljon niitä vain silti kuulee. Sitten taas voi lukea lapsettomuusblogeista miten joku pahoitti mielensä.

Itse sorruin kerran sanomaan jotain, mitä myöhemmin olen katunut. Kaverini sai keskenmenon ja löpsäytin sitten ajattelemattomuuttani, että "nyt ainakin tiedät että voit tulla raskaaksi". Mahtokin olla hyvin lohdullinen tieto siinä vaiheessa. Itselläni oli sillä hetkellä tilanne, ettei omassa kropassa mikään liikahtanut, kiertopäivä huiteli jossain lähellä sataa, ja usko siihen ettei vauvaa ilman lääkkeiden apua tule oli hyvin pieni. Mutta silti, lausahdukseni oli tökerö.

Kun paras ystäväni tuli raskaaksi ekasta kerrasta ja sitä sitten jollekkin tilitin, että miksei meilläkin, sain vastaukseksi "eihän hänen vauva ole sinulta pois". Tuo fraasi kuuluu omien henkilökohtaisten inhokkikliseiden top kolmoseen! Jos nyt oikein aletaan pilkkuja viilaamaan, niin jokainen jonkun toisen raskaus on joltain muulta pois. Itse uskon tilastoihin ja kun tilastollisesti vauvoja syntyy tietty määrä ja lapsettomuusklinikoiden hoidoista onnistuu tietty prosenttiosuus, on aina joidenkin jäätävä ilman omaa lasta. Silloinhan toisen raskaus voi olla juurikin minulta itseltäni pois.

Facebook onkin sitten oma lukunsa. Muiden raskausuutiset lävähtävät varoittamatta uutisvirrasta silmille. Sitten menee muutama kuukausi ja tulee ilmoitus syntymästä ja kohta ilmoitetaan nimi. Jokaisen postauksen perässä on kymmeniä "oih, ONNEA tosi paljon" -kirjoituksia. Ja taas joku lapseton tuntee olonsa ulkopuoliseksi. Keneltäkään ei tietenkään voi vaatia, ettei oman perheen tärkeitä tapahtumia saisi julkisesti jakaa, mutta itse koitan pitäytyä tässäkin asiassa melko vaatimattomalla linjalla. En esimerkiksi ole perustanut omaa albumia vauvalle ja muutenkin meidän arjen askareet jää kyllä feisbuukkiin päivittämättä.

En myöskään lähettänyt oman vauvani naamakuvalla komeilevaa joulukorttia kenellekkään. Valitettavasti omassa ystäväpiirissä yksi tälläinen joulukortti löysi perille lapsettoman ystäväni postilaatikkoon ja pahaa mieltähän siitä tuli.

On niin helppo ärsyttää ja loukata. Ja monesti vielä täysin tietämättään ja alunperin hyvää tarkoitten. En ihmettele, että monet lapsettomat ja lapselliset ajautuvat vähitellen kauemmaksi toisistaan.