tiistai 25. syyskuuta 2012

Erilaiset elämät

On aiheita joista en puhu lapsettomalle ystävälleni, koska pelkään hänen niistä loukkaantuvan. Toivoisin hänen loukkaantuvan avoimesti, mutta niin hän ei tee ellei loukkaus ole todella räikeä. En halua hänen jälkikäteen marmattavan puolisolleen tai ystävilleen jostain mitä olen sanonut tai miten olen sanonut. Huomaan olevani siis todella diplomaattimen keskustellessaan hänen kanssaa ja harkitsen tarkkaan jokaisen lauseeni. Rasittavaako? No ei oikeastaan. Valitettavasti hänen kohdallaan olen tähän jo tottunut hänen ylipainonsa takia. Se on aihe mistä hän itse jauhaa jatkuvalla syötöllä, mutta muiden on parempi pitää turpansa kiinni.

Tällä hetkellä heillä on eräänlainen suvantovaihe lapsettomuushoidoissa. Hoitoja on kyllä tulossa, mutta ei ihan juuri näillä näppäimillä. Omassa elämässäni on kaikkea muuta kuin suvantoa. Esikoinen on päivä päivältä vaativampi, liikkuvampi, äänekkäämpi oma yksilönsä ja minun oma aikani päivisin on hyvin rajallista. Toisinaan pinna palaa kun edes vessassa ei voi käydä ilman että toinen tulee perässä lahkeeseen roikkumaan. Näistä asioista puhun sitten muiden lapsellisten ystävieni kanssa ja saan heiltä ymmärrystä. Minun sisälläni myös kasvaa uusi ihminen. Raskaus on jo puolessa välissä ja uuden perheenjäsenen syntymä ja siitä seuraava elämänmuutos pelottaa toisinaan aika paljon.

Elämme siis ystäväni kanssa tällä hetkellä hyvin erilaista elämää. Hän on kertonut kadehtivani minua ja meidän elämäämme kun meillä on lapsi ja toinenkin tulossa. Mutta kyllä minäkin huomaan kadehtivani häntä ja heidän elämää. Olisi itsestäkin ihanaa voida välillä vaan olla! Tai lähteä matkalle miehen kanssa kahdestaan, baariin vetämään kunnon känni, shoppailemaan ilman lastenrattaita, nukkua katkotta läpi yön, elää siistissä kodissa, kuunnella hiljaisuutta, kirjoittaa loppuun aloittamansa postaus ilman keskeytyksiä..

Vaikka minun silmissäni heidän elämänsä ja arkensa vaikuttaa ihanan helpolta, ei se niin ole. Rankkaa on elää jatkuvassa epätietoisuudessa siitä, saako koskaan elämäänsä sitä mitä eniten haluaa. Minun ei tuota epätietoisuutta tarvitse sietää ja siksi minun elämäni on loppujen lopuksi hyvin helppoa.

2 kommenttia:

  1. Blogisi on todella kiinnostavaa luettavaa. Kiitos siis siitä, että jaksat kirjoittaa aiheesta.

    Maailmat ovat hyvin erilaisia eivätkä todellakaan suurimman osan ajasta kohtaa. Lapsettomalle hankalinta on kuulla valitusta siitä, kuinka raskasta lapsen kanssa on. Se ei johdu siitä, etteikö lapsetonkin sen tietäisi. On vain niin ilmiselvää, että oma lapsi antaa ihmiselle niin kamalan paljon, että raskaankin arjen kantaminen saa siinä merkityksen. Lapsettoman elämässä raskaan arjen tekee vielä raskaammaksi se, että kaikki kärsimys saattaa aivan hyvin olla turhaa.

    Mutta ainahan me näemme oman elämämme raskaammaksi ja hankalammaksi kuin muiden. Lapsiperheiden elämä on kuitenkin ihan tunnetusti ja yleisesesti hyväksytysti raskasta. Lapsettoman elämästä on puolestaan yleisesti se käsitys, että arki on helppoa. Johtuisiko se siitä, että monet lapsiperheen elämää elävät ovat olleet lapsettomia melko nuorena, jolloin arki noin yleensä on melko helppoa. Kolmikymppisenä iskevät ruuhkavuodet oli lapsia tai ei.

    Äh, tämä nyt oli tällaista sekavaa pohdintaa, jossa ei välttämättä ole päätä eikä häntää. Toivottavasti pointtini kuitenkin sieltä jostain löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ihan totta, että lapsiperhe-elämän rankkuus on jotenkin tunnustettua ja hyväksyttyä. Osittain ehkä johtuu siitä, ettei lapsettomuuden kokemuksista samalla lailla julkisesti puhuta eikä sen vuoksi moni ymmärrä, ettei tahattomasti lapsettoman elämä tunnu helpolta vaikka onkin mahdollista tulla ja mennä miten itse haluaa.

      Kiva, että blogini kiinnostaa =)

      Poista