tiistai 9. lokakuuta 2012

Huono omatunto

Otin tuossa viime kuun lopussa kirppispöydän ja vein sinne kaappeihin kertyneitä vaatteita, leluja sun muuta meille tarpeettomaksi jäänyttä tavaraa. Vein myös ison nipun Vauva- ja Kaksplus -lehtiä, joita olen säästellyt ystävälleni että sitten kun hän alkaa odottaa, niin annan lehdet hänelle luettavaksi. En sitten malttanut niitä enää nurkissani pyöritellä vaan vein lehdet myytäväksi. Osa lehdistä on ollut minulla säästössä ystävääni varten lähes kaksi vuotta. Ja joka kuukausi niitä tulee lisää. Ajattelin, että ehtiihän niitä taas ilmestyä ja säästöön saada ennen kuin seuraavan kerran heillä on mahdollisuus raskauteen.

Silti kuulen vähän huonon omantunnon kilkatusta.. Olenkohan minä jo alkanut luopua toivosta, että he koskaan mitään lasta saavat? Ehkä.

2 kommenttia:

  1. kuulostaa että olisit luopunut jo toivosta, mitä ei missään nimessä kannata tehdä :) itse olemme olleet lapsettomia 4 vuotta ja paras ystäväni on koko ajan tukena kyselemässä joka lääkärin käynnin vointia. Tiedän myös että hänellä on meitä varten jotain lapseen liittyvää vaatetta/tavaraa säilössä. Miksi et muuten nyt jo ole antanut niitä lehtiä? itelleni tulee vauva lehti jota luen mielelläni.

    Älä siis luovu toivosta.

    -Lapseton

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, voisin antaa lehdet jo nyt. Jotenkin kuitenkin tuntuu että sillä lailla vain kääntäisin veistä haavassa.. En oikein tiedä miten tässä asiassa pitäisi toimia satuttamatta/loukkaamatta toisen tunteita ja omilla teoilla olla muistuttamassa asiasta antamalla toiselle jotain todella selvästi vauvoihin liittyvää.

      Poista