torstai 31. toukokuuta 2012

Kertomisen vaikeus

Ystävälläni on piinapäivät meneillään. Vajaan parin viikon kuluttua selviää onnistuiko alkionsiirto ja onko hän raskaana. Minulla tietysti sormet kyynerpäitä myöten ristissä, että nyt onnistuisi ja raskaus alkaisi! Uskon, että hän on jo mielessään miettinyt miten kertoa raskaudesta jos se toteutuu. Muistan myös itse kun raskaudesta piti kertoa muille. Miten ihanaa oli kertoa uutinen heille, joiden tiesin hyppäävän kattoon onnesta. Oma äiti ja isä, sisko, anoppi ja appiukko, paras ystävä jne. Mutta  miten vaikealta minusta tuntui kertoa raskaudestani lapsettomuudesta kärsivälle ystävälleni, joka ei varmasti hyppäisi kattoon riemusta. Koitin etukäteen miettiä lauseita ja sanamuotoja raskaudesta kertomiseen, vaikka lopputoksen kannalta näillä asioilla tuskin oli juurikaan merkitystä.

Olin päättänyt, että kerron vasta joskus niskaturvotusultran jälkeen uutiset. Ajattelin, että jos tulee keskenmeno tai ultrassa selviää jotain kamalaa, niin ystäväni ei tarvitse koskaan tietää että olin raskaana. Samalla tietysti mietin, haluaisiko lapseton kuulla uutiset heti raskauden alussa vai vasta myöhemmin. Jos kertoisin heti alussa, olisi vielä mahdollisuus, ettei raskaus jatkuisi. Minun keskenmenoni ei lapsettomalle ehkä niin huono uutinen olisi. Kerroin kuitenkin vasta raskausviikolla 13.

Keskustelu meni ihan hyvin, vaikka huomasinkin kokoajan olevani vähän varpaillani. Oloni oli vähän anteeksipyytelevä ja koitin olla tekemättä raskaudestani suurta numeroa. Että meillä nyt sitten onnistu, mutta IHAN VARMASTI TEILLÄKIN VIELÄ ONNISTUU!!!! Harmi vaan, ettei tällä ystävälläni ole vieläkään onnistunut ja oma lapseni lähentelee pian jo vuoden ikää. Aikaa on siis kulunut. Heillä taas on ajan lisäksi kulunut rahaa, energiaa ja luovutettuja munasoluja.

Jossain vaiheessa on todennäköisesti toisen kierroksen vuoro. Moni kaveri on saanut viimeisen vuoden kuluessa esikoisensa ja useat heistä miettii, että jos vaan luoja suo niin toinenkin on tervetullut. Myös me mietimme näin. Miltähän tuntuu kertoa toisesta raskaudesta ihmiselle, joka ei ole päässyt edes ensimmäiselle kierrokselle? Ja miltähän se tuntuu lapsettomasta kuulla tämmöisiä uutisia? Tiedän, että ystäväni pelkää sitä, että kakkosuutisia saattaa alkaa pian sadella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti