Elämä jatkuu

Niin siinä sitten kaikista toiveista ja rukoiluista huolimatta kävi. Ystäväni ei ole raskaana. Alkio ei ollut lähtenyt kiinnittymään. Ei tule talvivauvaa.

Aamulla herätessäni ja avatessani kännykän luin ystäväni lähettäneen viestin, jossa hän kertoi saaneensa aamulla herkällä kotitestillä negatiivisen tuloksen päivää ennen virallista verikoetestipäivää. Viestin luettuani ensimmäinen ajatus oli että voi paska. Nousin ylös ja aloin samantien näpytellä pahoitteluja takaisin ja mietin mitä muuta voisin kirjottaa. Samaan aikaa kuulin, että oma lapseni heräilee omassa huoneessaan ja jokeltelee, että hereillä ollaan! Tilanne oli jotenkin nurinkurinen. Minun elämäni jatkuu, vaikka ystäväni elämä on juuri romahtanut. Minä menin lapseni huoneeseen, avasin verhot ja juttelin hänelle. Nostin syliin ja keinuttelin sylissä, vaihdoin vaipan ja vietimme yhdessä meidän "aamuhetken" ennen aamupalaa, hampaiden pesua ja vaatteiden vaihtoa. Tajusin, että vaikka maailmassa mitä tapahtuisi, minulla on minun velvollisuuteni ja asiat jotka on tehtävä joka päivä. Ihan sama mitä tapahtuu niin en voi jättää lastani hoitamatta. Se on tosi helpottavaa, minulla on jotain mikä pitää arjessa kiinni. Ymmärrän nyt paremmin heitä joille tapahtuu jotain kamalaa ja he sanovat, että jaksoivat jatkaa lapsien takia.

Toivottavasti ystävälläni on jotain, minkä takia jaksaa jatkaa taas eteenpäin pettymyksen kanssa. Heillä on vielä yksi alkio käyttämättä ja sen he aikovat todennäköisesti säästellä syksyyn. Siihen asti on vielä joku mitä odottaa. Jos se epäonnistuu, he todennäköisesti lopettavat hoidot. Tuntuu hirveältä ajatukselta että mahdollisuuksia on ihan oikeasti enää yksi ainut! Vaikka tässä kerrassa oli paljon kiinni niin seuraavassa on vielä enemmän.

Välillä jopa vähän pelkään ystäväni jaksamisen puolesta. Vaikka hänellä on elämässään hyvä mies ja mukava työpaikka ja liuta erilaisia ystäviä ja kavereita, tuntee hän silti olevansa hirvittävän ulkopuolinen monessa tilanteessa kun hän on aina se joka ei ole raskaana tai imetä tai konttaa lapsensa perässä. Voin ainoastaan kuvitella miltä jatkuva ulkopuolisuuden tunne tuntuu ja koittaa itse omalta osaltani tehdä niistä tilanteista hänelle paremmin siedettäviä.