sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Uni

Olen aina ollut kova näkemään unia ja hyvin usein muistan ne. Viime aikoina unet ovat olleet todella paljon lapsettomuuden aiheissa pyöriviä. Eipä ole oikestaan ihme, koska lähes joka ilta ennen nukkumaan menoa luen jotain lapsettomuutta käsittelevää kirjaa ja muutenkin ajattelen asiaa päivittäin todella paljon.

Viime yönä näin unta ystävästäni, jonka puolesta jännitän tällä hetkellä enemmän kuin minkään asian takia aikoihin. Unessa sain kuulla, että ystäväni on raskaana ja aluksi onnittelin ja halasin sekä häntä että hänen miestään aivan normaalisti. Sitten hetken kuluttua aloin itkemään aivan kamalasti ja minun oli saatava halata ystävääni uudestaan. Olin aivan järjettömän onnellinen heidän puolestaan ja joku ihmeellinen helpotuksen aalto pyyhkäisi minut unessani. Halasin ystävääni todella pitkään ja itkin hänen olkaansa vasten. Unessa tajusin, että yhtäkkiä ystäväni oli jotenkin hassusti nousemassa minun yläpuolelleni ja hän ikään kuin viestitti koko olemuksellaan, ettei enää oikestaan tarvitse minua. Että minun työni oli nyt tehty, kun raskaus alkoi eikä kuuntelijaa ja lohduttajaa enää tarvittu. Ystäväni ei mitenkään riemuinnut omasta raskaudestaan vaan suhtautui asiaan kylmän rauhallisesti ja jopa vähän välinpitämättömästi. Muutenkaan hänessä ei ollut enää oikestaan mitään vanhaa jäljellä vaan koko persoona oli joku minulle täysin tuntematon.

Toivottavasti unesta toteutuu tuo raskausosa, mutta ettei ystäväni muuttuisi. Hän on loistotyyppi juuri sellaisena kuin on.


2 kommenttia:

  1. En halua maalata piruja seinälle, mutta itse koin vastaavan tilanteen tosielämässä. Ystäväni kärsi pitkään lapsettomuudesta, kävi läpi kaikki mahdolliset hoidot, useamman keskenmenon jne. Olin läsnä, olkapää kun sitä tarvittiin. Ajoin mökiltä pois hänen kanssaan keskellä yötä, koska hänellä tuli paha mieli ja halusi kotiin. Juttelimme tunteja ja tunteja asiasta. Lopputulos oli, että sain tietää hänen raskaudestaan jossain kuudennen kuukauden kohdalla, kun sattumalta tapasimme. Kesä oli välissä, joten en niin jäänyt miettimään taukoa tapaamisessa, ehkä sitä voi itseänsäkin syyttää. Hän ei kuitenkaan pitänyt tärkeänä pitää yhteyttä tai edes kertoa suurista uutisista, ilmeisesti sai sen, mitä tarvitsi. Valitti vain, miten tukalaa ja epämiellyttävää on olla raskaana, että tulisipa lapsi jo.

    En ole asiasta katkera, surullinen vain. Toivottavasti sinun ystäväsi on Ystävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! =)
      Olipa tympeää käytöstä ystävältäsi. Ikävää, että hän tuollalailla sulki sinut pois. Kavareita eikä varsinkaan ystäviä ole koskaan liikaa, joten itse en ymmärrä tuollaista käytöstä. Olisin hyvin pettynyt jos ystäväni salaisi minulta mahdollisen raskautensa, mutta ymmärrä täysin, jos hän haluaa minusta ja muistakin lapsellisista välimatkaa jos raskaus ei ala.

      Poista